Danke und Auf Wiedersehen!

Suomi.

Tultiin tosiaan viikko sitten maanantai-iltana 3 päivän autossa istumisen jälkeen Suomeen. Vähän meinas olla tilaongelmia autossa, onneks Marcelin kämppikseltä sain lainaan vakuumipusseja, että mahtu kaikki tavarat lopulta autoon (silleen että takapenkilläkin oli kasa tavaraa). Matka oli ihan kiva, Tukholma oli kaunis mutta kallis ja vähän snobi, laivassa oli hyvää ruokaa (se buffetasia, lihon vieläkin henkisesti kun ajattelen sitä) ja Suomi tervehti paluumuuttajaa tietenkin rankalla vesisateella. Jyväskylän tuleva kämppä näytti tosin ihanalta :)

Alla vielä viimeiset kuvat mun huoneesta, ennen kuin aloin pakata tavaroita. Kuinka paljon kaikkea vuodessa ihminen saakaan kerättyä?

Nyt viikko Suomessa ja elämä nyt ei varsinaisesti vielä ole normalisoitumaan päin. Meillä on ennemminkin Marcelin kanssa tässä tällainen yhteinen kulttuuriisopeutuminen - ollaan käyty ihmettelemässä ruokakaupassa kaikkia suomalaisia ihmeellisyyksiä (=arkipäiväisyyksiä), syöty riisipiirakoita ja juotu maitoa ruuan kanssa. Puhumattakaan sitten saunasta, järvestä ja mökistä. Viikonloppu vietettiin tietenkin vielä Myhkyrissä. Oli taas mahtavaa niin kuin aina!
Siinä suomalaista kulttuuria oikein kerrakseen.

Kotilaituri ja kauan kaivattu (jääkylmä) järvi(vesi).

Mulla on vielä viikon jälkeenkin täällä tavarat purkamatta, ku tuossa torstaina olis edessä muutto Jyväskylään, niin en oo saanu aikaseks, että oisin purkanu ne. Sitäpaitsi oli tuon Myhkyrin takia yks toinenkin saksalainen kaveri käymässä. joten mun huone toimii tällä hetkellä vierashuoneena, enkä voi siis täyttää sitä tavaroilla, jotka ei mahdu kaappiin. Ehkä tuossa tiistaina sitten.
Opiskelusta en toistaiseksi ole vielä saanut ollenkaan kiinni, toivon, että kursseille ehtii tässä ilmoittautua vielä ensi viikollakin, tai sitä seuraavalla, kun ehtisi ja jaksaisi itseään ylipäätään informoida siitä, mitä tänä vuonna pitäisi, voisi ja haluaisi opiskella. On yksityiselämässä asiat niin vaiheessa tällä hetkellä, että tuntuu mahdottomuudelta ajatus siitä, että pitäisi pystyä tässä nyt vielä omista opintoihin liittyvistä tulevaisuudensuunnitelmistaan saamaan jotain tolkkua.
Ehkä menen jutustelemaan vähän amanuenssin kanssa, kun pääsen Jyväskylään. Kaipaan nyt jotakuta vähän potkimaan takamukselle ja kertomaan, että mikä tässä nyt olisi mahdollista ja järkevää ja mikä ei.

Varsinaista kulttuurishokkia ei tosiaan ole vielä tullut Suomeen paluun takia, mutta paljon on auttanut se, että on ollut toiselle näyttämässä oman kotimaan asioita ja tavallaan joutunut ajattelemaan kaikkea niin paljon ja eri tavalla, minkä takia niitä asioita on sitten tullut myös eritavalla käsiteltyä. Monella tapaa ymmärtää itseäänkin paremmin kun sillätavalla reflektoi.


Nyt kun täältä käsin yritän mietiskellä vuotta Bielefeldissä taaksepäin, se tuntuu todella vaikealta, listaan tässä nyt kuitenkin muutamia parhaita asioita (jotka ei sitten ole missään järjestyksessä / ehdottomasti ei ainoita hienoja asioita):

- Erasmus-perheeni ensimmäisellä lukukaudella. Lokakuun lyhyeen orientaatioon tulleet noin kaksikymmentä erasmusta ympäri maailmaa muodostuivat ensimmäisen lukukauteni elinehdoksi. Me tehtiin jo ekoilta viikoilta asti tosi paljon kaikkea yhdessä (muutakin kuin vain juhlimista) ja tutustuttiin ja ystävystyttiin toisiimme todella nopeasti. Tätä oli varmasti vauhdittamassa muun muassa se, että kaikki puhuivat suhteellisen hyvää saksaa, minkä takia kommunikaatio toimi - ja kaikki halusivat oppia ja puhua saksaa.

Ylläolevassa kuvassa ei ole läheskään kaikki rakkaat ihmiset, mutta tuo on ensimmäisiä kuvia, mitä otettiin, kun käytiin yhdessä Bielefeldin botanische gartenissa.
On ihanaa, kun on kavereita ympäri Eurooppaa (ja vähän aasiassakin), joihin toivottavasti yhteydenpito jatkuu edes jossain määrin - tässä tapauksessa kiitos facebookille!

- Matkustaminen. Keski-euroopasta ja varsinkin Bielefeldistä matkustaminen oli uskomattoman helppoa ja yllättävän halpaakin. Siinä missä NRWssä matkusti meidän opiskelijakortilla ilmaiseksi paikallisjunilla (minkä takia kaikki NRWn tärkeimmät paikat tuli nuohottua viikonloppureissuilla läpi), matkaa Bielefeldistä muihin paikkoihin, kuten Amsterdamiin, Hampuriin tai Belgiaan ei ollut juuri mitään. Junalippukin maksoi vain parikymppiä. Ensimmäisen lukukauden aikana vietinkin Bielefeldissä aikaa ehkä 2 kokonaista viikonloppua, mikä kertoo aika paljon tuosta matkustelun määrästä - toisaalta vähän jälkikäteen mietittynä harmittaa, koska Bielefeldissäkin olisi ollut niin paljon siistejä ja kauniita paikkoja, missä käydä - vaikka toisaalta ne on kauniimpia kesällä, joten syksyn ja talven saattoi ihan hyvin viettää ihmetellen muita paikkoja, varsinkin, kun sen teki aina hyvässä kansainvälisessä seurassa!

Düsseldorf

Amsterdam

Hannover

Münster

Hamburg

-Karnevaalit, vaikka ei löydettykään Kölnistä niitä bileitä. Oli silti hauskaa ja ihanaa kollektiivisuutta muiden ihmisten kanssa. jotka neljältä aamuyöstä istui päärautatieasemalla odottamassa aamun ensimmäistä junaa. Ensi kerralla tosin jonakin muuna kuin viimeisenä päivänä paikalle ja herätys aikaisemmin kuin 5 minuuttia ennen junan lähtöä niin saattaa ehkä ehtiä pukeutuakin vähän! Saalis oli silti iso.

- Interrail. Matkustamiseen liittyy tämäkin, mutta pakko mainita se erikseen. Oli mahtava kuukausi ympäri Eurooppaa mitä mahtavimmassa matkaseurassa! Kiitos vielä symbioosiryhmälle Ninalle, Anna-Maijalle ja Ainille <3 Ilman teitä ei matka ois ollu läheskään niin mahti kun se oli. Lähen millon vaan uusiks!

- Leivonnaiset, suklaa ja leipomot. Kiitos näiden (ja ehkä vähän alkoholin) vyötärönympärys kasvoi vuodessa kiitettävästi. Onneksi Suomessa on makeisvero eikä ole varaa pistää rahaa sellaisiin epäterveellisyyksiin päivittäin kuin Saksassa!

- Suomitytöt. Kesälukukaudella Bielefeld sai vahvistuksekseen vähän liikaakin Suomea: vaikka se ei ollutkaan millään tapaa hyväksi minun tai muiden kielitaidon kehittymiselle, haluan silti sanoa kiitokset ihanille Suomineidoilleni: Ainille, Emmille, Sallalle, Emmille, Anninalle, puhumattakaan Mikosta! Oli mahtia herättää erinäistä pahennusta ja ihmetystä muunmaalaisessä väestössä yhdessä teidän kanssanne.

- Kesä Bielefeldissä. Bielefeld on kaunis, vaikkei sitä moni myönnäkään. Kaikki ne ihanat kahvilat ja ravintolat ja biergartenit, joissa olisin vielä halunnut käydä istumassa, kaikki ne kauniit puistot, Sparrenburg ja eläinpuisto, Teutoburger wald ja Bielefeldin maalaismaisemat, joihin pyörällä oli matkaa 10 minuuttia yliopistolta. Voi kunpa olisin opiskellut vähemmän ja nauttinut kesästä vieläkin enemmän!

- Festarit ja konsertit. Saksassa konserttien katsominen on vaan mahtavaa. Yleisö tanssii ja laulaa mukana ja se on sallittua ellei jopa toivottavaa.

Tonbandgerät

Prinz Pi

Animi Vox 

Dreadnut Inc.

Taubertal :)

- Saksalainen musiikki. Oon tutustunu täällä niin moniin siisteihin bändeihin, että ei mitään rajaa. Miksi näitä bändejä ei tunneta Suomessa? Miksi hyvää saksalaista musiikkia ei soiteta saksantunneilla?
Irie Révoltés, Iriepathie, Dreadnut Inc., Octopus Prime, Ich kann fliegen, SDP, CRo, Wir sind helden, Die Ärzte, Deichkind, Tim Bendzko, Kraftklub, Tonbandgerät, Bosse, Moop Mama, Culcha Candela, Peter Fox, Revolverheld, Sportsfreunde Stiller ja niin edelleen. Koulussa voitaisiin kuunnella niin paljon parempaa musiikkia kuin Schlagereita!

- Saksalaiset kaverit. Vaikka se pitkään vaikealta tuntuikin, lopulta niitä muutamia kuitenkin löytyi ja harmitti nyt tosi paljon jättää ne Bielefeldiin.

- Saksan kieli. Nyt tiedän, mitä tarkoittaa se, kun löytää itselleen toisen kieli-identiteetin.

- Marcel. Ei se näin pitänyt mennä, mutta menipä silti vai mitenkä se Mariska joskus lauloi..

Tän postauksen pitäis vissiin olla sitten mun viimeinen postaus tähän blogiin, kun tän pitäs jäädä jotenki käyttökelpoiseksi myöhempiä vaihtoamiettiviä ja vaihtoonlähtijöitä varten, joten ei olis järkevää kirjotella tänne muita juttuja enää. Ehkä teen tässä uuden blogin, johon alan postailee normaalin elämän kulkua - tai sitten en, koska en usko, että ihmisiä tarpeeksi kiinnostaa. Kattoo nyt, mitenkä aika riittää.

Kaikenkaikkiaan vaihtovuoteni Bielefeldissä oli siis mahtava, unohtumaton ja odottamaton. En olisi vuosi sitten lähtiessäni uskonut, kuinka vuoden opiskelu ulkomailla voi muuttaa elämässä muun muassa kaiken. Tässä kuitenkin teille yksi elävä esimerkki siitä, että niin(kin) voi käydä.

Lähtiessäni en halunnut lähteä, palatessani en halunnut palata.

Vaihtovuoteni teki minusta onnellisemman kuin uskoinkaan, mutta se saattaa tehdä minusta myös pian onnettomamman kuin koskaan olen ollut. Sydän vetää tällä hetkellä takaisin Saksaan enemmän kuin järki pystyy vakuuttamaan opiskeluiden loppuunviemisestä täällä Suomessa. Toivottavasti parin viikon päästä nähdään, mitenkä tästä eteenpäin, kun pääsen selvittelemään kiemuroita Jyväskylään yliopistolla.

Kiitos niille, jotka on silloin tällöin lukeneet (eli katselleet kuvia), Marianna kiittää ja kumartaa.


Että lähtisinkö uudestaan? Todellakin! En ehkä tekisi kaikkea ihan niin kuin tein, mutta lätisin, lähtisin ja lähtisin.

Die letzte Reisen: Hessen und Taubertaaaaal

En nyt kyllä ehkä kuitenkaan vielä kirjoita niistä tähtihetkistä ja sellaisista, pitää päivittää vielä parin viimeisen viikon tapahtumat ensin :) Sitäpaitsi mulla ei oo nyt aikaa selailla kaikkia mun 3000 tänä vuonna otettua kuvaa läpi löytääkseni ne parhaat.. Taidan tehdä sen sitten ensi viikolla Suomessa (hehheh hyvä vitsi). 

Tässä kuitenkin nyt viimeisen kahden viikon reissuilta. Ensin Hessen Marcelin, Michaelin ja Hirokin kanssa. Oli ihan mielettömät säät vielä ja tajusin tässä, että miksi en ymmärrä Marcelia aina. Se puhuu sellasta piilotettua hessenin murretta (tajusin kun kuuntelin sen mummon puhetta).. En siis olekaan niin tyhmä ku luulin jee!

Löysin mun penkin Kasselista

Grimmin veljekset.. eiku

Prinssi Marcel. Gefällt mir

Schnitzel Maarburger art. Oli muuten H Y V Ä Ä

Hessenissä oli siis ihan kivaa. Sitten tultiin kotiin ja pakattiin ja lähdettiin uudestaan reissuun. Ja ei mihin tahansa reissuun, vaan Taubertal festareille. Näitä festareita oli odotettu.. kauan.
Lähtö tapahtui tosiaan tiistaina puolen päivän aikaan ja saatiin meidän matkatavaroilla täytettyä paikallisjunan pyöräosasto aika hyvin.

Ehkä paras hankinta festareita varten oli tuo radio. Se makso alle 20e ja kannusti meidän matkaa niin meno- kuin tulokönyämisessäkin. Ei nimittäin ollu ihan yksinketaista noiden kamojen kanssa sompata 12 tuntia junalla, varsinkaan kun ukkosmyrskyn takia Frankfurtissa oli kaikki junat niin sekasin, että edes meidän sinne suunniteltu tunnin vaihtoaika ei riittäny ja missattiin meidän juna. Myöhemmin huomattiin tosin sitten, että kaikki paikallisjunat oli peruutettu, joten istuttiin IC:n kyytiin ja matkustettiin oikein mukavasti kaksi tuntia IC:llä vaikkei ollu lippua. Oli ihan kivaa.

IC:stä huolimatta myöhästyttiin meidän jatkoyhteydestä Würzburgissa ja päästiin vaan Steinachiin asti. Se on sellanen pikkuruinen kylä jossain keskellä ei mitään, jossa junat käy vaan pysähtymässä ja japanilaiset vaihtamassa Würzburgista tulevasta junasta Rothenburgiin menevään junaan ja toisinpäin. Matkalla Würzista Steinachiin junassa oli ihan mielettömän ystävällinen konnari, joka kysy, että mihin oltiin menossa (koska meillä oli Quer-durchs-Deutschland-lippu) ja koska oltiin myöhästytty sen ukkosmyrskyn takia meidän viimeisestä junasta niin se kirjotti meille taksi-lapun, jolla oltais siis päästy Steinachista Rothenburgiin ilmaseks. Valitettavasti Steinachissa ei ollu yhtään taksia puolen yön jälkeen ajossa, joten jäätiin sitten Steinachin lämpimälle rautatieasemalle yöksi.

Eka juna lähtikin sitten jo joskus puoli viiden aikaan, joten jatkettiin saman tien matkaa ja oltiin ennen kuutta Rothenburg ob der Tauberissa. Virallisesti yhdeksältä vasta piti päästä leirintään, joten ei pidetty kiirettä matkalla (ei sillä että yhtään nopeempaa noiden kamojen kanssa olisi päässykään, koska se TauberTAL tosiaan tarkoittaa, että ne festarit oli laaksossa. ja se kaupunki vuorella. ja camping sen laakson toisella puolella eli toisella vuorella.)

Päästiin kaupungin läpi (aamupalan jälkeen, jota meille ei tarjoiltu yhtään aikaisemmin kuin vasta tasan kuudelta - oltiin 10 vaille kuus leipomon ovella) ja sitten iskikin jo ensimmäinen sade. Onneksi oltiin vielä tarpeeksi lähellä kaupunkia, niin päästiin kaupunginmuurin sisälle pitämään sadetta. Sen jälkeen alkoikin vasta varsinainen urheilu: ensin vajaan kilometrin mäki alas ja sitten 2 kilometriä ylös. Oltiin vähän puhki, kun vihdoin kamoinemme oltiin siellä vuorella. Mutta oltiinpahan melkein ekoja! Pistettiin sitten teltat pystyyn ja mentiin nukkumaan (yhdeksältä aamulla). Kun puolen päivän aikaan herättiin löyty ympäriltä jo paljon muitakin telttoja.
Sitten pitikin lähteä kaljanhakureissulle. Kolmen tölkkilavallisen kantaminen taas tuo sama matka vuorta ylös ja alas oli myös ihan hapokas reissu, piti ottaa aina välillä vähän paussia ja tyhjentää lastia. Meidän päivän kuitenkin pelasti vielä kaiken lisäksi järkkäribussi, joka oli ajamassa meidän ohi kun kavuttiin sitä rinnettä ylös ja otti meidän randomisti kyytiin ja vei koko matkan campingiin asti. Oli ihan siistiä ja oltiin vähän onnellisia - oltais nimittäin tarvittu siihen mäen nousemiseen muuten varmasti ainakin tunnin verran aikaa.

Leirinnässä sitten vähän grillattiin. Mun suklaa (kuva alla) ehti sulaa aika nätiksi. Onneks se oli muutenkin matkalla banaanin sisälle ^^

Eihän tällaisia seikkailuja voi tehdä ilman pieniä onnettomuuksia. Onpahan jotain kerrottavaa. Seuraava päivänä oli vähän nälkä aamulla ja Marcel oli vaihtamassa kaasukeittimeen uutta kaasupulloa, kun se kaasu sitten ottikin liekkiä vieressä olevasta keittimestä ja leimahti Marcelin päälle. Onni onnettomuudessa: Teltta ei syttyny, mun hiukset ei syttyny (vaikka makasin vieressä) ja Marcelilla ei ollu paita päällä, niin ei palanu myöskään kangas kiinni ihoon. Käytiin siinä sitten testaamassa Rothenburgin sairaala - oltiin festareiden ensimmäiset asiakkaat ja niillä oli siellä tuplamiehitys. Niiltä lääkäreiltä ja hoitajilta lensi vielä aika paljon läppää tuossa vaiheessa (ah kun olis vielä ymmärtäny vähän enemmän - baijerin murre <3) ja huoneessa oli yhtäaikaa joku 10 ihmistä vaan ihmettelemässä, kun Marcelin palovammoihin kaadettiin vettä. Onneksi tosiaan ne vammat oli lopulta pienempiä kuin miltä se aluksi näytti, vähän hiukset, kulmakarvat ja ripset otti osumaa, mutta ne sai onneksi helposti leikeltyä siisteiksi. Tässä itse sankari seuraavana aamuna (just ei ne jäljet näy ne on tuossa kädessä):

Tosiaan onnettomuudesta selvittiin ja sitten voitiinkin mennä asiaan: Kaljaan. Eiku. Bändeihin. Tässä kuitenkin kuva meidän kalja-arsenaalista. Radler oli ehdottomasti parasta. Tuo musta ihan hirveetä. Varsinkin sitten, kun aurinko paistoi niin se oli myös KUUMAA koska musta tölkki.

Ihmisillä oli ihan mielettömän hyvä idea ottaa mukaan noita lasten bobby careja ja ajaa niillä alas sitä vuorta festarialueelle. Harmi, että ne osas myös lukita ne niin hyvin aina johonkin kiinni, ettei päässy lainaamaan. No, päästiinpähän edes istumaan kyytiin!

Hoffmaestro oli mahtava. Oltiin eturivissä. Se on mahtava vaikka ne tulee Ruotsista.

Jossakin vaiheessa joku oli todennut, että tuo matka on pidempi kuin 1 kilometrin. Tuo liikennemerkki oli siis ihan leirinnän ulkopuolella matkalla festarialueelle.

Festariruokaa. Tämän saksalaiset osaa: Festarialueella oli niin paljon eri vaihtoehtoja, mitä voisi syödä, että aina piti oikeasti tarkasti valikoida mitä haluaa! Tässä odotetaan Flammkuchenia. En osaa kääntää sitä suomeks. Vähän niinku pizzaa mutta erilaisella pohjalla ja päällä oli jotain kerma-asiaa (siis rahkaa tai sellasta en tiiä).

Sitten tietenkin Irie Revoltes. Eturivistä ALLEZ!!!

 Festarit meni myös lopulta tosi nopeesti, jäädyin vaan yhtenä yönä totaalisesti, suihkuun pääsi "Shit & Shower-Flatratella" joka päivä (ja myös vesivessaan!!!) ja seura oli mahtavaa. Pelastin ekana iltana yhden tytön iPhonen (löysin sen siis maasta ja pidin sitä sitten käsillä niin pitkään, että joku soitti siihen) ja se oli niin kiitollinen ettei tienny miten päin olisi. Oli kivaa olla avuksi :)

Rakastuin baijerin murteeseen (ahh voisin muuttaa baijeriin oikeesti vaan sen murteen takia), viimeisenä iltana etittiin tuntikausia ruokapaikkaa, kun Rothenburg on sellanen eläkeläisten kaupunki, jossa kaikki ravintolat menee kahdeksalta illalla kiinni (oltiin 10 vaille kahdeksan etsimässä ruokaa) ja tajuttiin se vähän liian myöhään. Lopulta löydettiin onneksi yksi ihana ravintola, joka piti kiettiötä ihan meidän takia auki puoli tuntia pidempään ja saatiin masut täyteen ja juotiin viinimarjamehuschorlee. Oltiin sen jälkeen niin totaalisen väsyneitä, että nauratti aika hulluna koko sen 3-4 kilometrin matkan sinne leirintään ja nauratti vielä sielläkin niin paljon, että ihmiset varmaan luuli, että oltiin hyvin humalassa (koko päivänä oltu juotu ku 3 kaljaa yhteensä).

Aamulla sitten herättiin kuudelta (eka kerta kun aamulla kuudelta kukaan muu ei vielä ollu hereillä) ja herätettiin varmaan koko leiri meidän herätyskellolla. Ei siis tosiaankaan ollu normaalia, että siihen aikaan mistään ei kuulunu enää musiikkia. Jokaisena edellisenä yönä ei leirinnässä ollu yhtään hiljaista hetkeä koko yön aikana. Aamuisin hauskimpia oli sellaiset, kun ihmiset pisti musiikit illan jälkeen päälle ja ne pamahti vähän kovalla (yleensä vahingossa, koska ne käännettiin sitten heti hiljemmalle) ja kun vahinko oli jo tapahtunut niin perään huudettiin tietenkin että "AUFWAAACHHEEN". Mukavia aamuherätyksiä aina :)

Mikä on järkyttävää on se, miten paljon roskaa ihmiset jättää jälkeensä festareilla. Vaikka kaikille jaettiin vielä tullessa kaksi jätesäkkiä ja 5e roskapantti (piti siis palauttaa säkillinen roskia sitten poislähtiessä niin sai rahat takasin) niin silti ihmisillä ei ollu niissä leireissään ne jätesäkit käsillä, vaan kaikki roska lensi vaan aina maahan ja sitten ihmeteltiin maanantaiaamuna, kun ne olisi pitänyt kerätä maasta eikä huvittanut. En usko kyllä että suomalainen festarikansa on sen parempaa.

Mun kauan palvelleet kengät lensivät nyt sitten myös festareiden lopuksi roskiin. Interrail-kengät, jotka lähetin Wienistä kotiin, koska ne oli jo sillon niin linttaan kävellyt, että ne kastu aina jos vähänkii satoi, palvelivat vielä hyvin festareiden ajan ja toukokuussa citymarketista ostetut ballerinat tuli kesän aikana käveltyä ihan suhteellisen puhki niinkuin kuvasta näkyy. Kerrankin tuli käytettyä kengät ihan oikeesti loppuun!

Mutta nyt tosiaan viimeisiä päiviä viedään, Alpo tulee huomenna tänne ja huomenna pitäisi saada periaatteessa kaikki pakattua. Perjantaina nähdään sitten vielä viimeisten kamuleiden kanssa ja käydään varmaan viimeisen kerran jossain juhlimassa. Pyörä on enää palauttamatta, kaikki muu byrokratia hoidettu hyvinkin rennosti (eksmatrikulaatio, scheinien haku, pankkitilin sulkeminen, mensakortin palautus, kaupungista uloskirjautuminen, letter of confirmation), koska aloitin niiden asioiden hoitamisen jo pari viikkoa sitten, niin ei tullut sellaista järkkystressiä kuin muilla on lopussa tuntunut olleen (no saa nähä mitenkä tuo päivässä pakkaaminen sujuu hehheh..).

Kirjottelen tosiaan vielä viimeiset asiat sitten kun viimeiset fiilikset on oikeasti käsillä :) Toisaalta mulla nyt ei ihan samalla tavalla "viimeisiä" fiiliksiä tule, koska mun elämästä osa jää tänne joka tapauksessa Marcelin muodossa.

Immer weniger Finnland in Bielefeld

Olisin kyllä heti ostanut tuon Dirndlin jos se ei ois maksanu 120e. Ehkä sitten festreiden jälkeen jos rahaa vielä ois..

 Lähetettiin Emmi kotiin täältä jo viime viikolla. Tänä aamuna (viideltä) oli Ainin vuoro - Aini oli viimeinen ennen minua meistä suomalaisista. Jotenkin kun oltiin täällä Ainin kanssa kahdestaan niin muistot palasi taas tuonne viime semeseriin ja ensimmäisiin päiviin täällä ja tuntuu, kun kaikesta siitä olisi toisaalta ikuisuus ja toisaalta kun se olisi ollut vasta eilen. Syy sille, että kirjottelen tällaisia lopunajan tekstejä ja nyt on, vaikka itsellä on tässä vielä kolmisen viikkoa edessä, on, että nyt kun Aini on poissa (kuulostaapas dramaattiselta), niin mäkin ajan tajuta, että tää Erasmusaika alkaa olla ohi. Me tultiin tänne yhdessä ja nyt tavallaan lopetettiinkin kaikki yhdessä - oltiin täällä ensimmäisenä ja viimeisenä meistä jyväskyläläisistä. Hoidettiin muiden tulo ja meno ikään kuin muut olis ollu täällä vaan vieraana ja me oltais oikeesti asuttu täällä - tai niinhän me tehtiin. Oikeestaan tähän mennessä oon ollu Bielefeldissä ajallisesti pidempään kuin mitä oon vielä Jyväskylässä edes asunu. Silti musta tuntuu, että tää vuosi täällä meni ohi ihan huomaamatta ja aivan liian nopeasti..

Kyllä siis pakko sanoa, että yhden semesterin vaihto on ihan liian lyhyt niin kielen oppimiseen kuin kaikkeen siihen, mitä vaihdossa on mahdollsta kokea ja oppia itsestään. Minä muistan ne viimeiset päivät Jyväskylässä, kun en uskonut olevani lähdössä vuodeksi pois enkä edes halunnut lähteä, koska Jyväskylässä oli just niin kivaa ja oli ihanat kaverit ja kaikki meno päällä, mutta kyllä kannatti vähän astua pois omalta comfort zonelta. Täällä se mukavuusalue on nimittäin myös todella paljon laajentunut, kun kaverit, opettajat ja muu ympäristö, jonka kanssa kommunikoidaan muulla kielellä kuin suomella (vaikkei vieläkään aina ihan niin sujuvasti tai oikein) kuuluu jossain määrin kaikki jo omalle mukavuusalueelle (kävin tuossa jopa eilen hoitelemassa pankkiasioita lähes itsenäisesti).

Huomaan tässä taas, että tää teksti alkaa taas venyä pelkästä tästä random lätinästä, mutta no, ne jotka lukee niin lukee.. :D

Toinen etappi tuli tässä eilen myös täyteen: Sain mun kauan mielen perukoilla kummitelleen Hausarbeitin valmiiksi. 12 sivunen "tieteellinen" analyysi siis yhdestä kirjasta. Oon aika ylpee itestäni, kun sen kirjottaminen lopulta tosiaan onnistu niin kivuttomasti (se kummitteli mulla päässä koko semeserin ajan ku se opettaja sano jo heti alussa, että jos halutaan numerot niin pitää kirjottaa hausarbeit). Eilen kävin sen sitten palauttamassa ja toivon, että se nyt ei ihan penkin alle mennyt - lisäks sillä opettajalla ei ollut mitään hajua mistää scheineista tai sellaisista, mitenkä erasmuksille annetaan numerot tai mitenkä kurssit laitetaan erasmusten transcripteihin (koska meillä ilmeisesti tuolla yliopiston järjestelmässä lukee "keine prüfung" minkä se opettaja on tulkinnu, ettei me saatais tehdä koetta, mutta epäilen, että se ennemminkin tarkottaa sitä, että ollaan ulkomaalaisia opiskelijoita eikä olla tehty sitä kielikoetta ja täten ei saatas teoriasssa opiskella täällä paria semeseriä pidempään tai muuta vastaavaa, en tiiä, mutta saattaa olla, että joudun vielä ite hommaamaan sille jostain jotain scheinejä sitten allekirjoitettavaksi tuossa kun tulen festareilta - haluun nimittäin tuosta työstä nyt sitten pisteet ulos).

Mun kaikki tekstit tuntuu eksyvän lopulta aina tähän opiskeluaiheeseen tällä semesterillä. Nyt lupaan kuitenkin, että viimeinen opiskeluun liittyvä postaus pitäisi olla, koska oon jo exmatrikuloinukin itseni ja scheinit ynnä muut on kaikesta muusta kädessä paitsi tuosta eilen palauttamastani hausarbeitista. Josta tulikin mieleeni, että meidän olisi pitänyt niitä schneineja pistää täältä vissiin jo menemään Suomeen. Hm. Mitenkähän taiteilen sen, kun ei läheskään kaikesta vielä ole merkintöjä edes transcriptissä...

Tässä alla kuvaa mun lukkarista, jossa siis alunperin oli se 40 kurssia ja lopuksi sitten pienellä karsinnalla seuraavat kussit, joista sitten (niinkuin näkyy) on sitten vielä raksittu muutamia kursseja pois. Ja siitä huolimatta, että jätin nuokin ruksitut kurssit pois, mulla pitäs tulla tästä vuodesta joku yli 70 opintopistettä (huom tämä jakso ilman erasmus-kursseja!) ja opiskelin ihan hulluna tän semesterin aikana (niinku ei varmaan oo jääny epäselväks).

Asia, jonka olisin ite mielelläni kuullu joltain ennen täällä olleelta suomalaiselta, mikä olisi myös tosi paljon auttanut kurssivalinnoissa on seuraava:
Jos tekee DaFin kursseja ja haluaa kurssita arvosanan. Arvosanaa varten täytyy aina tehdä joku lisätyö - joko klausur, suullinen koe, hausarbeit tai pidempi esitelmä. Klausurista ja suullisesta (jos niiden pisteitä ei ole jo erikseen ekvvseen kirjotettu, niinku germanistiikan kursseilla, joilla kirjoitetaan pakollinen koe kurssin lopuksi) saa kurssin pistemäärän lisäksi aina 2 ekstrapistettä. Eli kun laskee kurssien pisteitä, että montako kurssia nyt kannattaisi tai pitäisi tehdä, että kelan pisteet tulee täyteen, kannattaisi aina huomioida ne sen varsinaisen kurssipisteiden päälle tulevat 2 pistettä (Hausarbeitista pitäisi muuten saada 3 tai 4 ekstrapistettä). Mulla kävi nyt molemmilla semestereillä niin, että kun en älynnyt tuota pistesysteemiä kuin vasta nyt kun meidän koordinaattori sattui selittämään sen yksille toisille erasmuksille kesken mun suullisen kokeen, että keräsin ihan turhaan niin paljon kursseja mun lukkariin ja sain sitten niinku tuo 70 pistettä vaihtovuodesta vähän kuulostaakin, ihan turhan paljon pojoja - ja tein siis myös niiden pisteiden edestä melkoisen verran töitä siihen nähden, että olisin senkin ajan voinut käyttää sosialisoitumiseen (niinkuin pääosa täällä tekee - ihmettelin aina, kun ihmiset sanoi, että ne tekee jotain 2-5:ttä kurssia semesterissä).
Ei sillä, kyllähän monet noista kursseista ihan mielenkiintoisia oli ja monella olin ihan omasta tahdostani istumassa enkä pisteiden takia, mutta ne muutamat "huonot" kurssit olisi voinut tietenkin lopettaa, jos olisi tämän tajunnut. Muiden alojen kuin DaFin pisteytyksestä en sitten osaa sanoa sen enempää, kasvatustieteessä ainakin arvosanan saamiseksi olisi pitänyt pitää yksi oppitunti sen opettajan puolesta (kaikki muut varmaan teki tuolla kurssilla paitsi mä, mutta olin liian ujo ja epäilen, että noita kasviksen kursseja ei kuitenkaan olisi voinut hyväksilukea. Kävinpähän istumassa tuolla kurssilla, koska se oli ihan oikeasti sairaan mielenkiintoinen - suosittelen siis näitä kasvatustieteen kursseja opeopiskelijoille lämmöllä! Vähän uusia näkökulmia ja ajatuksia meidän pedojen rinnalle).


Sitten vähän muihin aiheisiin (eihän tää vielä mikään romaani ookaan). Sain ostettuu itelleni uuden satulan ja ihana Emmi kävi mun puolesta tuolla Radschlagissa laittamassa sen käyttökuntoon (siis ihan vaan sen takia, ettei sillä ollu muuta tekemistä ei siks ettenkö ois joskus itekin selvinny sinne). Harmi vaan, että en uskalla tosiaan sitä satulaa enää jättää siihen pyörään, kun jätän sen tuohon ulos, joten sen satulan varren täytyy myös olla hyvin rasvattu, että sen saa uudestaan irti ja paikoilleen (koska se pyörä on niin ruosteessa) ja täten se satula tietenkin hivuttautuu ajaessa koko ajan ihan pikkusen alemmaks. Kävin silti tuossa kahden tunnin pyörälenkillä tuossa pari päivää sitten ja löysin Bielefeldin maalaismaisemat ihan parin kilometrin päässä yliopistolta. Kaunista.

En voi tarpeeksi painottaa sitä, miten kannattaisi hommata tänne tullessa heti pyörä ja lähteä ihan summamutikassa ajamaan ympäriinsä (keskustassakin löytää siistejä paikkoja jos ajelee vaan sinne tänne). Tästä kaupungista saa niin paljon enemmän irti, kun ei vaan kulje pelkästään tuota unistrasse-yliopisto-väliä, mitä suurin osa erasmuksista tekee ja mikä on musta ihan tosi sääli. Pelkästään tuosta Bültmannshofilta eli meidän s-bahnpysäkiltä kun lähtee kävelemään pois päin yliopistosta niin päätyy sellasille mielettömän suurille puistoalueille, joilta löytyy jalkapallo- ja pingiskenttää ja kaikkea. Ja me kun viime semesterillä mietittiin, että haluttais mennä porukalla pelaamaan jalkapalloa tai jotai ja se osaksi kaatui nimenomaan siihen, ettei tiedetty, että missä täällä voisi pelata. Nyt tietäisin. Olisi aika siistiä jäädä tänne nyt noille uusille erasmuksille tuutoriksi ja näyttää niille vähän erilaista Bielefeldiä kuin pelkkiä bierkellereitä ja audimin-bileitä.


Täällä oli viikonloppuna Sparrenburgfest. En tiennyt yhtään, mikä se on, mutta mentiin silti käymään ja kyllä kannatti: Keskiaikamarkkinat! Onneksi en tajunnut nostaa käteistä mukaan kuin 15 euroa (tai onneksi siellä ei juuri kortilla makseltu, niinkuin ei muuten edes Bielefeldin mäkkärissä!) niin ei voinut tarttua mitään niistä ihanista käsitöistä mukaan. Alkaahan tässä tätä tavaraa jo ollakin taas kerättynä.

Musta on ihan hirveetä, kun täällä ei tosiaan noihin erasmuskämppiin saa jättää mitään (ei mausteita, ei mattoja ei yhtään mitään), kun muutetaan pois - siis kyllähän mä sen sinäänsä ymmärrän, koska sitten sinne saattais jäädä aina tosi paljon roinaa, mutta kun kaikki heittää sitten hyvää, uutta ja käyttökelpoista tavaraa ihan vaan roskiin ja sitten seuraavat heti ostaa uudet täsmälleen samat asiat. Keräsin sen takia kaikilta suomitytöiltä tavaran, mitä ne ei saanu otettua mukaan ja oon tässä pari päivää kaupitellu niitä eteenpäin. Itseasiassa lopulta ottajia löytyi kuin löytyikin ja onneksi voin jättää tänne tuleville vaihtarikollegoillemme jo selviytymispaketin (Ikean kassillinen lakanoita, pyyhkeitä, pyykinpesuainetta, peili, matto yms.), niin ei tarvitse sitten lähteä kaikkea (tai mitään) ostamaan. Säästyypähän nekin rahat johonkin tärkeämpään!
Löysin myös eilen täältä Bielefeldistä kierrätyskeskuksen eli KIRPPUTORIN. Eli kyllä, ystävät hyvät, Bielefeldissä on kirpputori. Se on siellä, kun kävelee rautatieasemalta "kauppakatua" pitkin kohti Jahnplatzia ja kääntyy ekasta suuresta risteyksestä oikealle (junaratojen ali). Siellä on sellanen "1 euron kauppa" Tedi ja sen vieressä sitten tämä kirpputori/kierrätyskeskus. Jos olisin tienny tämän, niin en olisi raahautunut sinne Ikeaan asti ostoksille (koska Ikeaan pääsee aina Suomessakin sitten), sieltä saa nimittäin ihan kaiken, mitä vaan tarvii ja kaikki on ihan sairaan halpaa. Astioita oli siellä silleen 30 senttiä kappale - ja sitten ihmiset (varsinkin erasmukset) ajaa Ikeaan asti (ensinnäkin aikaa menee joku tunnista puoleentoista riippuen miten joutuu odottaa bussia) ostamaan sieltä kaiken tarpeellisen kalliilla (ja uutena) ja jättää ne tavarat sitten tänne. Kierrätystä peliin ystävät rakkaat!


Tämmöistä tarinaa toisaan tällä kertaa. Huomenna lähdetään Hessenin suuntaan käymään Marcelin mummon luona (pelottavaa noinkohan taas ymmärrän mitään) ja tsekkailee jotai tärkeitä kaupunkeja siellä suunnalla samalla tohinalla, sitten tulla lauantaina takaisin Bielefeldiin ja tiistaina lähdetään kohti Taubertalfestereita!! Siellä ollaankin sitten viikko, jonka jälkeen on vajaa viikko täällä Bielefeldissä aikaa koomata festariväsymyksessä ja pakata kamat ja hyvästellä ne muutamat kaverit, jotka täällä ehkä sillon vielä on. Huhhui! Kirjottelen sitten sillon koomaillessa tän vuoden tähtihetkistä - ehkä mahdollisesti myös syvimmistä aallonpohjista (jos keksin sellaisia).